Satutetun naisen voima

...on valtava!

Oon muutaman päivän sisään tuntenut aivan valtavan suuria tunteita. Kohdannut jotain, jonka tunnen olevan paljon laajemmalla kuin pelkästään minussa. Tuntuu, kuin purkaisin tuhansien naisten tuskaa ympäri maailman. Koen sen myös etuoikeutena, että tunnen näin valtavasti, koska kun saan kokea tuhansien naisten tuskan, saan kokea myös tuhansien naisten voiman.

Tein tietoisen päätöksen kirjoittaa tätä tässä vaiheessa, kun tunnen valtavan voiman virtaavan suonissani. Haluan saada viestini ytimekkäänä perille - ansaitsemassaan arvossa.

Tässä kohtaa suosittelen lukemaan jotain muuta, jos tuntuu ettei halua lukea tummia ajatuksia alitajunnan syövereistä, mutta jos olet valmis kohtaamaan pimeyden, niin jatka vain lukemista. Tarkastele myös sitä, mitä lukemasi sinussa herättää, koska jos kauhistut, et ole luultavasti tutkinut omaa alitajuntaasi. Sieltä löytyy mörköjä - aarteita, joiden äärelle löydettäessä päästään vasta oikeasti muuttamaan asioita.

Kun vastaan tulee jokin kauhistuttava lause, on se merkki voitosta - ei häviöstä.

Toivonkin sydämeni pohjasta, että kun ihminen tulee luoksesi ja näyttää nämä möröt itsessään, niin et pelästyisi ja passittaisi pois johonkin muualle puhumaan, kauhistelisi tai säälisi, vaan ottaisit hymyillen syliisi ja toteaisit: "Tuo on normaalia, minussakin on tuota. Olet ihana, rakas ja tärkeä."

Nyt kun nämä pakolliset alustukset on alta pois niin tunnen, että on turvallisempaa avata tätä kaikkea.

20 vuotta on siitä, kun mun seurustelutaipaleeni alkoi. Ensimmäinen suhteeni oli pojan kanssa, joka avoimesti kertoi, että olisi paljon mielummin mun parhaan ystäväni kanssa. Minä en päättänyt suhdetta vaan katsoin ystävääni miehen silmin ja näin, miten upea hän oli. Tiesin tasan tarkkaan mistä kaikesta poikaystäväni tuossa parhaassa ystävässäni piti, ja otin haasteen vastaan. Minuahan ei hylätä, minä teen kaikkeni, että muutat mielesi!

Tästä alkoi todella epäterve kierre ja mitä enemmän tunsin, että minua hylättiin, sitä enemmän sain pontta puskea itseni suosioon. Olen tehnyt kaikkeni ja olen tullut manipuloinnin mestariksi tällä tielläni. Osaan tasan tarkkaan tieni pöksyihin, mutta sydämeen en ole vielä koskaan löytänyt. Olen törmännyt toinen toistaan kivettyneempiin sydämiin ja heiltä olen rakkautta epätoivoisena anellut. En säälittävään tyyliin vaan viekkaudella ja vääryydellä, ja kun olen huomannut, että onnistun pääsemään vain tiettyyn pisteeseen saakka, olen muuttunut "hulluksi". Minusta on noussut se kaikki raivo esiin, joka on kasvanut surusta sisälläni. Kun olen tehnyt, tehnyt, tehnyt ja tehnyt ja siltikään en ole saanut.

Olen yrittänyt saada jotain sellaista joltain sellaisilta, joilta sitä on mahdotonta saada.

Vihani sisälläni on kasvanut tämän 20 vuoden ajan siihen mittaan, että olen nyt sen äärellä ja kaikkien niiden "hullujen" naisten puolella sanomassa minulle, sinulle ja teille "te ette ole hulluja, olette satutettuja". Minä tiedostan, että nuo pienet pojat suljettuine sydämineen ovat itse rikkinäisiä, mutta tässä tekstissä en halua pureutua siihen vaan haluan vapaasti purkaa sitä surua ja vihaa mitä minä olen padonnut sisääni heidän kanssaan vietetystä ajasta. Minä, pieni tyttö, en ole ymmärtänyt lähteä ajoissa vaan olen jäänyt takomaan järkeä päähän, hakkaamaan kiveä sydämen päältä, jotta joskus saisin sen auki ja ansaitsisin palkinnoksi kovan työn päätteeksi.

Minä haluan sanoa suoraan, että minua VITUTTAA ja SURETTAA kaikkien kaltaisteni naisten puolesta. Se, että et ole 20 vuoteen kokenut ansaitsemaasi rakkautta, särkee sydämeni. Se, että isänäsikin on mitä luultavimmin ollut tuollainen samanlainen rikkinäinen poika, joka ei ole ollut tukenasi ja on saanut sinut janoamaan rakkautta sieltä, missä sitä ei ole saatavilla. Haluan muistuttaa sinua rakas, että vaikka sinä ymmärrät toista, näet sen toisen rikkonaisuuden ja rakastat tätä, voit myös samaan aikaan vihata häntä aivan helvetisti. Ja se, että sinä tunnet tuota vihaa ei tee sinusta pahaa vaan terveen. Sinä saat surra sitä, että olet elänyt kaikki nuo vuodet jääden vaille jotain todella perustavanlaatuista.

Haluan kertoa nyt sellaiset lauseet, jotka ovat nousseet pintaan pitkin nuoruuttani ja joiden olemassaoloon heräsin jälleen tänään. Ennen olen uskonut muiden mukana olevani hullu, mutta tänään tiedän, etten ole, ja että nämä lauseet tulevat kertomaan todella tärkeää viestiä. Sen perimmäisen viestin näkee vasta kun katsoo tuon pelottavan lauseen taakse. Kun tunnen, etten saa tukea ja turvaa kun sitä pyydän, kun avaan sydämeni auki ja ojennan toiselle ja se röyhkeästi rytätään, heitetään maahan ja tallotaan, minusta nousee valtava raivo. Tuota raivoa on harvan helppo ottaa vastaan. Etenkään pienen pojan, joka ei ymmärrä mitä muka teki väärin ja kokee vain pelottavaa syyllisyyttä, joten kääntää sen toiseen ja lähtee syyllistämään; "Katso nyt itseäsi, sinä hullu! Miten kukaan tuollaista rakastaisi?!" Nyt sen ymmärrän ja näen, tuo poika ei ole kestänyt sitä tunnetta, syyllisyyttä, jota hänen olisi ollut tärkeä tuntea ja kohdata itsessään, hyväksyä, antaa anteeksi ja pyytää anteeksi, tulla lähemmäksi. Mutta silti. SILTI! Vaikka minä ymmärrän ja näen niin minä näen myös itseni. Minä näen tämän valtavan raivoni, joka ei ole hulluutta.

Minä sanon tähän väliin sen, että jos sinä tapaat tällaisen "hullun" niin pysähdy ja kysy hiljaa mielessäsi, että voisiko ollakin niin, ettei hän olisi hullu vaan erittäin sydänjuuria myöden satutettu sinun toimestasi? Voisiko olla niin, että sinä olet jatkanut sitä työtä, jonka muut ovat aloittaneet? Voisitko päättää olla satuttamatta lisää?

Näissä hetkissä, kun olen tuntenut etten ole tullut nähdyksi ja kuulluksi, olen ajatellut, että "Kumpa jäisin auton alle niin se paskiainen tajuaisi kaivata!", "Olisipa tämä oikein agressiivinen keuhkosyöpä niin saisi vihdoin empatiaa osakseen!" Miettikää. MIETTIKÄÄ! Mitä lauseita alitajunnasta. Vihaisia loitsuja. Itseeni kohdistuvia.

"Kumpa minua sattuisi niin saatanasti, että se satuttaisi tuota toista". Uskomatonta.

Tiedän, että tätä voi olla kamala kuulla ja se syyllisyyden tunne kasvaa entistäkin suuremmaksi, mutta se on hyvä! Se on pelkästään hyvä! Tee sinä puolestasi se työ ja kohtaa se syyllisyys! Tee se itsesi ja muiden puolesta. Vain siten sinusta kasvaa vastuullinen aikuinen, joka on kykenevä lohduttamaan toista ja ottamaan toisen avonainen sydän vastaan rakkaudella.

Tänään havahduin siihen, että miksi minä niin hurjasti nyt sairastan? Nyt kun on noussut pintaan erittäin suuri kaipuu tulla huomioiduksi, rakastetuksi, kaivatuksi, huolehdituksi. Siksi, koska vain kun olen todella todella sairas ja se pelästyttää toisen, saan hetkeksi osakseni sitä energiaa, mitä olen kaivannut. Silloin olen kokenut sen, että se kaikki muu katoaa. Minua rakastetaan ja kohdellaan kuin ihmistä. Autetaan. Tarvitseeko ihmisen todella olla kuolemansairas ennen kuin voidaan tukea, auttaa, palvella, rakastaa? Muuten sitä on niin helvetin voimakas nainen ettei sitä tarvii paapoa. Se on hienoa, että on ihminen, joka tulee kun on hätä, mutta olisitko ihminen, joka on läsnä jo ennen kuin on hätä?

Haluan tällä tekstilläni herätellä sekä miehiä että naisia ja uskon, että onnistun siinä. Mitä ajatuksia herää? Samaistutko? Tunnetko hulluja naisia? Oletko itse sellainen vai kenties seurustelet sellaisen kanssa?

Herää pahvi, viimeistä viedään! - niin se Hugokin sanoisi.

Ps. Mieti, mitä loitsuja hullu nainen on aikojen saatossa itseensä kohdistanut ja mitä se on itsessään aikaan saanut. Mieti, mitä se voisi sillä voimallaan tehdä kun kohdistaisikin sen toiseen. Kaikkien satutettujen naisten puolesta - lopeta sinä paskiainen se hulluksi haukkuminen ja mene itseesi! Prkl.